| Uunoja, Bondeja ja ensi-iltahuumaa Bio Rexissä |
| 18.10.2011 09:56 |
|
Armi Kuusela kruunattiin miss Universumiksi vuonna 1952. Seuraavana vuonna juhlittiin BioRexissä Mika Waltarin käsikirjoitamaa ja Veikko Itkosen ohjaaman elokuvan Maailman kaunein tyttö ensi-iltaa. Säteilevän Armin vastanäytteilijänä nähtiin charmikas Tauno Palo. ”Oli jännitystä ja odotusta ilmassa, kun sodanaikaisen jalkaväkirykmentti kahdeksan entiset sotilaat joulukuun yhdeksäntenätoista päivänä alkoivat kokoontua elokuvateatteri Rexin aulaan. Monet heistä eivät olleet tavanneet yli kymmeneen vuoteen. Olipa joukossa sellaisiakin, jotka eivät rykmentinkään aikana olleet joutuneet toisiinsa tutustumaan. Nyt keräännyttiin Tuntemattoman sotilaan merkeissä, sillä juuri heidät, joiden aiheista Väinö Linna oli saanut aiheen romaaniinsa, oli valittu ensimmäisinä näkemään siitä tehdyn filmin.” Näin kertoo Suomi Filmin katsaus ”Kun Tuntematon tuli” vuodelta 1955. Jo 75 vuoden ajan BioRex on tarjonnut puitteet suurille ja pienillekin elokuvatapahtumille. Siellä on esitetty suuret kotimaiset kuten Tuntematon sotilas sekä kaikki Uuno Turhapuro-elokuvat. Myös eurooppalainen elokuva on ollut alusta lähtien vahvasti Rexin ohjelmistossa. Suuret yleisön suosikit kuten James Bond-elokuvat on myös nähty Rexissä. Kultaa ja hopeaa Suomi oli saanut järjestettäväkseen vuoden 1940 olympialaiset. Kansakunta innostui ja innostus näkyi myös Lasipalatsissa. Yläaulan seinät ja pylväät maalattiin olympiamitalien väreillä. Kisat innoittivat suomalaiset myös kutsumaan elokuvaohjaaja Leni Riefenstahlin vierailulle Suomeen. Hänen vuoden 1936 Berliinin olympialaisita tekemä elokuva Kansojen juhla esitettiin vuonna 1938 kutsuvieraille Rexissä. Esitys sai suuren suosion. ”Raikuvat suosionositukset saattoivat ohjaajan kadulle asti.” (As 1938) Toinen maailmansota viivästytti olympialaisten järjestämistä, mutta viimein vuonna 1952 kesäolympialaiset saatiin Suomeen. Vuosi oli muutenkin ikimuistoinen. Kohokohtiin kuului Armi Kuuselan kruunaminen ensimmäiseksi suomalaiseksi Miss Universumiksi. Mika Waltarin käsikirjoituksesta syntyi Armin ja Taunon Palon yhteinen elokuva Maailman kaunein tyttö, jonka ensi-iltaa juhlittiin Lasipalatsissa tammikuussa 1953. Rex oli muutenkin useiden SF-elokuvien ensi-iltateatteri ja Adams-Filmi Oy:n lippulaivateatteri.
Tuntemattoman sotilaan ensi-ilta joulukuussa 1955 oli kansallinen tapaus. Edvin Laineen ohjaamaa elokuvaa Väinö Linnan suurromaanista kerääntyi katsomaan BioRexiin arvovaltainen vierasjoukko valtiovallan ja armeijan johtohenkilöitä myöten. Yleisön joukossa nähtiin mm. pääministeri Urho Kekkonen vaimoineen, valtiovarainministeri Veikko Vennamo sekä elokuvan hurmaavat tähdet. Kuvassa Pentti Siimes, Matti Ranin ja Jussi Jurkka.
Ulkopuolisen rahoituksen turvin Lasipalatsi kunnostettiin 1990-luvun lopulla entiseen loistoonsa ja samalla myös Bio Rex entisöitiin huolellisesti 1930-luvun asuun. Sen teknikka vastaa kuitenkin nykyajan vaatimuksia. Elokuvateatterissa on nykyisin lähes 700 paikka, joista osa hurmaavissa neljän hengen aitioissa. Bio Rex toimii nykyään tilauselokuvateatterina, jonka festivaalitoiminta on merkittävää. Esimerkiksi Suomen suurin elokuvatapahtuma, Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa, DocPoint – Helsingin dokumenttifestivaali ja Artisokka Film Festival toimivat Rexin suojissa. |
Tapahtumia
-
Tiistai 14.2. - sunnuntai 4.3.
-
Maanantai 20.2. - sunnuntai 26.2.
-
Keskiviikko 29.2. - sunnuntai 4.3.


